Viestinnän eettinen neuvottelukunta käynnistää viestinnän eettisten ohjeiden päivityksen. Nykyiset periaatteet ovat vuodelta 2015, jolloin neuvottelukunnan toiminta käynnistyi.
”Maailma on muuttunut viidessä vuodessa paljon etenkin viestinnän näkökulmasta. Siksi pidämme tärkeänä, että arvioimme ohjeiden toimivuutta ajoittain”, sanoo neuvottelukunnan puheenjohtaja Päivi Sihvola.
Eettisten ohjeiden luonteeseen kuuluu yhtäältä pysyvyys mutta toisaalta niiden pitää elää ajassa. Sihvolan mukaan avoimuuden, rehellisyyden ja toisia osapuolia arvostavan vuorovaikutuksen periaatteet ovat niin universaaleja, että ne muodostavat jatkossakin ohjeiden kivijalan.
Ohjeiden arviointiin tuuppaavat kehityskulut liittyvät muun muassa vihamieliseen informaatiovaikuttamiseen sekä vastuullisuuteen.
”Toiminnan vastuullisuus on nykyisin oletusarvo niin yrityksissä kuin muissakin organisaatioissa. Tästä voi joskus syntyä into julkaista esimerkiksi sellaisia ympäristön kuormitukseen tai ihmisten työoloihin liittyviä väittämiä, joita ei voida todentaa. Viestinnän ammattilaisten täytyy tässä olla valppaana – muuten tuloksena voi olla vaikeasti korjattava kolhu maineeseen. On tärkeää, että viestinnän ammattilainen voi sisäisissä keskusteluissa nojata eettisiin ohjeisiin.”
Myös VENin varapuheenjohtaja, yliopistonopettaja Laura Asunta korostaa eettisten ohjeiden merkitystä viestinnän asiantuntijan työssä.
”Eettisiä ohjeita tarvitaan, jotta asiantuntija ei jää yksin tekemään ratkaisuja erilaisissa haastavissa tilanteissa. Eettiset ohjeet toimivat selkänojana, kun organisaation sisäiset tai ulkoiset voimat alkavat vetää viestintää eettisesti arveluttavaan suuntaan.”
Vastaa viestinnän eettisten ohjeiden päivitystä koskevaan kyselyyn 26.4. mennessä!
VENin ylläpitämiin Viestinnän eettisiin ohjeisiin on taustayhteisöjen kautta sitoutunut noin 5000 viestinnän ammattilaista. VENin taustayhteisöjä ovat ProCom – Viestinnän ammattilaiset ry, Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Julkisen alan tiedottajat ry JAT sekä viestintätoimistoja edustava Marketing Finland.
Neuvottelukunnassa on asiantuntijajäseniä ja taustajärjestöjen nimeämiä henkilöjäseniä.
VENin asiantuntijajäseniä ovat puheenjohtaja Sihvolan ja varapuheenjohtajan yliopistonopettaja Laura Asunnan lisäksi yliopistotutkija Salla-Maaria Laaksonen ja yliopettaja Hanna Rajalahti sekä uusina jäseninä johtaja Vilhelmiina Wahlbeck ja viestinnän opiskelija Anna Enbuske.
Taustajärjestöjen nimeämät jäsenet ovat viestintäjohtaja Kia Haring varajäsenenään markkinointi- ja viestintäjohtaja Maria Mroue (ProCom), viestintäpäällikkö Eeva Hietanen varajäsenenään tiedotuspäällikkö Marko Varama (Viesti), viestintäpäällikkö Nilla Hietamäki varajäsenenään erityisasiantuntija Helena Torkko (JAT) sekä johtava viestintäkonsultti Tiinu Wuolio varajäsenenään vanhempi neuvonantaja Sari-Liia Tonttila (Marketing Finland).
Lisätietoja:
Päivi Sihvola
VEN puheenjohtaja
puh. 040 7574992