Verohallinnon päätös poistaa 4400 ylimpään tuloluokkaan kuuluvan henkilön tiedot medialle veropäivänä jaettavalta listalta nosti kohun viime viikolla. Tässä pohdimme kysymystä ennen kaikkea viranomaisviestinnän ja julkisuuden kannalta. Myös Viestinnän eettisten ohjeiden lähtökohta on avoimuus: viestinnän ammattilainen edistää monitahoista vuorovaikutusta sekä tuo aktiivisesti ja ennakoivasti saataville sidosryhmille tarpeellisen tiedon.
Julkisuusperiaate on yksi tiedollisista perusoikeuksista ja siten merkittävin tiedonsaantia viranomaisten toiminnasta määrittelevä tekijä. Se on myös pohjoismaisia yhteiskuntia yhdistävä hallinnon eettinen ja moraalinen ohjenuora. Julkisuusperiaate on ollut voimassa Suomessa jo vuodesta 1766 lähtien Anders Chydeniuksen ansiosta. Oikeus saada tietoja viranomaisten asiakirjoista ilmaisee julkisuusperiaatteen pääsäännön: viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, ja jokaisella on oikeus saada julkisista asioista tieto.
Verohallinto on omassa viestinnässään tuonut esiin, että sen osalta julkisia ovat mm. tuloverotuksen julkisten tietojen luettelo, kiinteistöverotuksen julkiset tiedot, ennakkoperintärekisteri ja arvonlisäverovelvollisten rekisteri sekä yritys- ja yhteisötietojärjestelmä, joihin toki sisältyy myös osin salassa pidettäviä tietoja. VENin taustajärjestöistä sekä Julkisen alan tiedottajat ry että ProCom ry ovat tänä vuonna myös palkinneet Verohallinnon viestintää aktiivisesta ja luovasta toiminnasta.
Julkisuuslakiin (1999/621) kirjoitettiin reilu parikymmentä vuotta sitten koko julkishallintoa koskeva tiedottamisvelvollisuus ja myös velvollisuus tuottaa ja jakaa tietoa. Siksi julkisuuslain 20 §:n 1 momentin mukaan ”Viranomaisen on edistettävä toimintansa avoimuutta ja tässä tarkoituksessa tarvittaessa laadittava oppaita, tilastoja ja muita julkaisuja sekä tietoaineistoja palveluistaan, ratkaisukäytännöstään sekä yhteiskuntaoloista ja niiden kehityksestä toimialallaan.” Lisäksi julkisuuslaki (21§) velvoittaa tuottamaan tietoaineistoja pyynnöstä, jos ne eivät ole ristiriidassa henkilötietojen suojan kanssa. Viestintäasetuksella (2002) ja valtionhallinnon viestintäsuosituksilla on lakia vielä täsmennetty.
Yksi tällainen tietoaineisto on ollut jo perinteeksi muodostunut Verohallinnon journalistiseen tarkoitukseen jakama luettelo yli 100 000 euroa ansainneista henkilöistä aina veropäivänä, tänä vuonna 3.11.2020. Poiminta perustuu yhteenlaskettuihin ansio- ja pääomatuloihin. Viime ja tänä vuonna poimintaan ei ole sisältynyt niiden henkilöiden tietoja, jotka ovat vastustaneet tietojensa luovuttamista sähköisessä muodossa journalistiseen käyttötarkoitukseen. Tänä vuonna verohallinto poisti kiellon perusteella noin 4400 henkilön tiedot listasta. Laissa on rajoitettu henkilötietojen luovuttamista, eikä verohallinto voi julkaista näitä julkisia tietoja Internetissä. Toimittajat ovat aiemmin saaneet ne Verohallinnon toimipisteissä, tänä vuonna ensimmäistä kertaa sähköisesti suojatussa postissa.
Tietojen poistomahdollisuutta Verohallinto perustelee EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) artiklalla 21. Kyse on vastustamisoikeuden soveltamisesta. Verotiedot ovat lain mukaan julkisia. Verohallinnon mukaan kyse on kuitenkin sen oma-aloitteisesta tiedontuottamisesta eikä lakisääteistä velvoitteesta. Uudessa tietosuojasääntelyssä törmäävät suuret periaatteet: yhteiskunnan avoimuus, sananvapaus ja yksityisyyden suoja. Tässä on kiistan ydin.
Kysymys on julkishallinnon viestinnän kannalta erittäin merkittävä. Kumpi periaate painaa enemmän: pohjoismaiseen traditioon nojaava avoimuus ja tiedonsaantioikeus viranomaisen toiminnasta vai eurooppalaiseen yksilön tietosuojaan nojaava kulttuuri. Verohallinnon tulkinnasta monet tiedotusvälineet ovat valittaneet Helsingin hallinto-oikeuteen, joka ottaa aikanaan kantaa laintulkintaan. Parikymmentä sanomalehteä kampanjoi verotietojen puolesta sulkemalla verkossa verokoneensa marraskuun ajaksi protestiksi Verohallinnon päätökselle.
Valtionhallinnon viestintäsuositus (2016) lähtee julkisuusperiaatteesta. Sen mukaan ”viestinnän tehtävänä on tukea demokratian toimivuutta, kansalaisten oikeuksien toteutumista ja yhteisöjen ja yritysten toimintaa. Viestinnässä pitäisikin kysyä: keiden kaikkien tulee tietää asiasta, miten erilaiset yleisöt tavoitetaan ja miten heidän osallisuutensa voi toteutua. Viranomaisen tulee suunnitella viestintäänsä niin, että voidaan tavoittaa eri kohderyhmät, järjestää palveluja koskeva neuvonta ja huolehtia median erityisistä tiedontarpeista.”
Verotietojen julkisuutta ja näiden tietoaineistojen tuottamista ylimmistä tuloluokista perustellaan ennen kaikkea sillä, että vaikka yksittäiset verotiedot pysyvät julkisina, niin olennaisten tietojen etsiminen yksitellen on hyvin vaikeaa koko väestön osalta. Toimittajat ja myös akateemiset tutkijat ovat kritisoineet sitä, että kokonaiskuva erityisesti suurituloisten joukosta hämärtyy, jos he saavat tiedot yksittäisistä henkilöistä vain pyydettäessä. Toimittajien ja tutkijoiden mukaan verotietojen avulla Suomessa on kyetty käymään faktapohjaista keskustelua palkkatasa-arvon lisäksi esimerkiksi tulonjaosta, yksityistämisistä, veronkierrosta sekä yksityisten yritysten ja valtion laitosten johdon palkkauksesta, mikä on merkittävää avoimuuden kannalta. Toisaalta on muunkinlaista journalistista keskustelua, josta vastuu on tiedotusvälineillä itsellään.
Julkishallinnossa viestinnän etiikan kannalta lähtökohta on se, että viranomaisen tulee edistää avoimuutta yhteiskunnassa ja tuottaa tietoaineistoja sekä median kautta suurelle yleisölle että yksityisten kansalaisten tietotarpeisiin. Vain näin nämä voivat toteuttaa laissa turvattua oikeuttaan ”valvoa julkisen vallan ja julkisten varojen käyttöä, muodostaa vapaasti mielipiteensä sekä vaikuttaa julkisen vallan käyttöön ja valvoa oikeuksiaan ja etujaan”.
Julkisuusperiaate merkitsee keinoa ennalta ehkäistä epäasiallista toimintaa. Sitä kautta syntyy ihmisten luottamus siihen, että yhteisiä asioita ja varoja hoidetaan asianmukaisesti, puolueettomasti ja rehellisesti. Viranomaisten on aktiivisesti edistettävä toimintansa avoimuutta paitsi viestinnällä myös tuottamalla koottuja tietoaineistoja.
Salli Hakala
Viestinnän eettisen neuvottelukunnan jäsen
Janne Laukkanen
Viestinnän eettisen neuvottelukunnan puheenjohtaja
