Tutkittu tieto ja sen hyödyntäminen päätöksenteossa on keskeinen edellytys demokratian toiminnalle. Tiedosta ei kuitenkaan ole hyötyä, ellei sitä saa helposti käyttöönsä. Viime vuonna uutisoitiin tapauksista, joissa päätöksenteon pohjaksi tuotetun tiedon julkistamista katsottiin rajoitetun. Ilmiön laajuutta on vaikea arvioida, koska kaikki tapaukset eivät nouse julkisuuteen tai niistä voi olla vaikea puhua.
Nämä signaalit pitää kuitenkin ottaa vakavasti monesta syystä. Ensinnäkin avoin hallinto on julkista toimintaa ohjaava periaate, jota turvataan sekä perustuslaissa että julkisuuslaissa. On elintärkeää edistää luotettavan, ajantasaisen ja kattavan tiedon saavutettavuutta. Toiseksi demokraattisen järjestelmän tietoperustaa haastavat samaan aikaan niin teknologisten alustajättien lisääntynyt valta ohjailla informaatiovirtoja kuin niiden mahdollistama virheellisen tai valheellisen informaation levittäminenkin. Kolmanneksi viestinnän ammattilaisille luodut viestinnän eettiset ohjeet korostavat, että sidosryhmille tarpeellinen tieto pitää tuoda saataville aktiivisesti ja ennakoivasti. Myös Orpon hallituksen oma periaatepäätös viestinnästä ohjaa avoimuuteen.
Tässä blogikirjoituksessa tarkastelemme avoimuuden ja tiedon saavutettavuuden arvoa ennen kaikkea julkishallinnon viestinnässä, informoidun päätöksenteon sekä kansalaisten ja erilaisten organisaatioiden vaikuttamismahdollisuuksien näkökulmista. Jos tieto ei ole julkista, sitä vastaan tai sen puolesta ei myöskään voi argumentoida, mikä vaikeuttaa kokonaiskuvan saamista ja oman kannan muodostamista.
Tuulimyllyjä vastaan?
Yksi julkisuuteen viime vuonna nousseista tapauksista liittyi siihen, että ympäristöministeriö ei julkaissut selvityksiä tuulivoiman rakentamisen vaikutuksista maakotkiin ja merilinnustoon (HS 14.10.2024). Reaktioista päätellen monet sidosryhmät pitävät selvityksien tuloksia tarpeellisina, elleivät suorastaan välttämättöminä omalle työlleen. Myöskään tuloksia kritisoineet tahot eivät vaikuta kyseenalaistaneen selvitystä sinällään. Heidän pontimenaan oli huoli siitä, että tulokset automaattisesti rajaisivat alueita pois tuulivoimainvestoinneilta.
Julkisuudessa epäiltiinkin, että kyseessä oli poliittinen ohjaus ympäristöministeriössä. Mediassa asianomaiset vetosivat kuitenkin siihen, että työlle ei enää löytynyt tekijää.
Tutkimusmateriaalin saa edelleenkin ympäristöministeriöstä pyytämällä. Tietopyynnöt ovat kuitenkin työläitä niin tiedon hakijoille kuin virastoillekin. Osa tiedon tarvitsijoista ei myöskään osaa materiaaleja pyytää. Tiettävästi ainakin osa selvityksistä on tulossa eri tahojen julkaisuihin. Toivottavasti tiedon tarvitsijat ne aikanaan löytävät ja myös kokonaisuus hahmottuu eri palasista.
Ketä saa arvostella?
Toinen tapaus viime vuodelta koskee selvitystä tunnepohjaisesta yhteiskunnallisesta vastakkainasettelusta eli affektiivisesta polarisaatiosta. Sitä työstettiin muun muassa sisäministeriön työpajoissa, joihin osallistui laaja joukko asiantuntijoita.
Mittavasta työstä huolimatta ministeriö päätti olla julkaisematta selvitystä. Perusteena sisäministeriön mukaan oli, että selvityksessä arvosteltiin hallituspuolue perussuomalaisia (HS 29.10.2024). Selvityksen julkaisi lopulta Helsingin yliopisto.
Affektiivinen polarisaatio tarkoittaa tunteisiin perustuvaa kahtiajakoa yhteiskunnassa tai ryhmien välillä, erityisesti politiikassa. Se viittaa siihen, että ihmiset eivät ainoastaan ole eri mieltä toisten ryhmien kanssa, vaan myös tuntevat vahvaa negatiivisuutta, epäluottamusta ja jopa vihaa toisin ajattelevia kohtaan. Selvityksen tavoitteena oli ymmärtää polarisaatiota Suomen kontekstissa ja arvioida, mikä vaikutus sillä on yhteiskunnan turvallisuuteen ja demokratiaan.
Viestinnän etiikka puntarissa
Yllä kuvattuja toimintamalleja on vaikea pitää aktiivisina, ennakoivina tai avoimina. Riippumatta siitä, olivatko syyt julkaisematta jättämiseen poliittiset tai eivät, siltä se helposti näytti. Siksi on tärkeää puhua koko julkisen sektorin viestintäohjeiden tulkinnoista ja käytännöistä – ei vain viestinnän ammattilaisten, vaan kaikkien toimijoiden. Tämä korostuu, kun mukana hankkeessa on useita eri tahoja, joiden näkemys viestinnästä voi olla erilainen.
Viestinnän ammattilaisten työssä kaikkialla, ja etenkin julkisen sektorin organisaatioissa, lainmukaisuus ja avoimuuden periaate ovat toiminnan eettisiä lähtökohtia. Viestinnän ammattilaisen työ pitääkin sisällään jatkuvaa ja huolellista harkintaa siitä, miten avoimuuden periaatetta voidaan parhaiten toteuttaa, esimerkiksi milloin uutisen faktat on tarkastettu ja se on valmis julkaistavaksi, mikä on paras ajankohta ja millaisissa kanavissa tieto kannattaa julkaista, jotta se olisi parhaiten saavutettavissa.
Toisinaan tietoja ei julkisteta esimerkiksi yksityisyyden suojasta, suunnitelmien muutoksista tai kansallisesta turvallisuudesta johtuen. Näiden syiden avoin esiintuominen vahvistaa luottamusta.
Joskus puolestaan on tarve antaa julkaistavalle tutkimukselle “käyttöohje”, jonka tarkoituksena on selventää millaisia rajoituksia tutkimuksen tulosten yleistämiseen ja soveltamiseen voi liittyä. Viestinnän tavoitteet, resurssit ja mahdolliset rajoitteet kannattaakin ottaa suunnittelussa huomioon jo hankkeen alkumetreillä. Jos tuloksia ei ole alunpitäenkään tarkoitus julkaista, sekin on viestinnällinen päätös, joka pitää perustella.
Organisaatioissa viestinnän suurista linjoista päätetään yhteistyössä viestinnän ja muun johdon kesken. Julkisella sektorilla, etenkin ministeriöissä, poliittisella johdolla on merkittävä rooli myös käytännön työskentelyssä. Asetelma edellyttää erityistä herkkyyttä ja tilannetajua, koska kansalaisten keskeinen perusoikeus on saada tietoja julkisista päätöksistä ja niiden valmistelusta. Tämän pitää painaa vaa’assa enemmän kuin kulloinenkin poliittinen tarkoituksenmukaisuus.
Selkänojaa lainsäädännöstä
Nykyisessä toimintaympäristössä avoimuus on monin tavoin uhattuna. Meidän on yhä enemmän korostettava avoimuuden arvoa ja tehtävä työtä sen puolustamiseksi. Turvaamalla tiedon saatavuuden mahdollistamme yhteiskunnassamme toimivien yksilöiden ja yhteisöjen oikeuden ”valvoa julkisen vallan ja julkisten varojen käyttöä, muodostaa vapaasti mielipiteensä sekä vaikuttaa julkisen vallan käyttöön ja valvoa oikeuksiaan ja etujaan” (Julkisuuslaki 3 §).
Tutkittu tieto ja siitä kertominen eivät saa olla poliittisista suhdanteista kiinni. Kun julkisuuslaki on valinkauhassa, juuri nyt on tärkeää muistaa kansalaisten oikeus tietoon, jota verovaroin tuotetaan. Siihen tietoon, jonka avulla yhteiskunnassamme voidaan tehdä punnittuja päätöksiä sekä tarjota kiinnostuneille taustainformaatiota ja päättäjille näkökulmia päätettäviin asioihin.
Julkisuuslain on tuettava kansalaisten pääsyä julkiseen tietoon ja annettava selkänoja viestijöille tehdä sitä avointa viestintää, jota lait ja säädökset meiltä edellyttävät.
Päivi Sihvola
Kaisa Pekkala
Sihvola on Viestinnän eettisen neuvoston puheenjohtaja ja Pekkala sen jäsen.
