Toimeksiantaja ja sisällöstä vastaava tulee esittää selkeästi mediasisällöissä. Viestinnän eettinen neuvottelukunta (VEN) on ottanut kantaa, että organisaation tilaamalla tai tuottamalla tapahtuma-, kampanja- tai uutissivustolla tulee tuoda selvästi esille sisällön kustantajan rooli. Myös verkkosivustojen sisällöstä vastaavan henkilön nimi ja yhteystiedot tulee merkitä julkaisuun selkeästi niin, että tiedot ovat vaivatta yleisön saatavilla.
– Viime aikoina ovat yleistyneet verkkosivustot, jotka toimivat irrallaan kustantajiensa muusta viestinnästä ja brändi-ilmeestä. Kyseessä voi esimerkiksi olla yksittäistä tapahtumaa tai kampanjaa varten perustettu uutistyyppinen sivusto tai pidempiaikainen sähköinen alusta tai portaali. Näiden tiedoissa on ilmennyt ongelmia, puheenjohtaja Henrik Rydenfelt kertoo kannanoton taustasta.
Sähköisten alustojen ohella samat toimintamallit voivat koskea myös painettua materiaalia, esimerkiksi journalistiseen tapaan toimitettua, painettua sisältöä. Omien mediasisältöjen tuottamista eivät kuitenkaan sellaisenaan koske journalistiset käytännöt tai ohjeet. Näissä julkaisuissa ei aina tuoda esiin tilaajan tai tuottajan roolia julkaisun kustantajana.
– Jopa ammattimaisesti laadittujen verkkosivustojen sisällöstä vastaavan henkilön nimi ja yhteystiedot on joissain tapauksissa jätetty sivustolle kokonaan merkitsemättä tai ne ovat yleisölle hankalasti löydettävissä, Rydenfelt toteaa.
Erilaisten verkkomedioiden ja portaalien sisällöstä vastaavien tuottajan tai toimittajan nimen julkaiseminen selkeästi mahdollistaa muun muassa sen, että yleisö voi tuoda sisällön mahdolliset virheet ja muun palautteen vastuullisten henkilöiden tietoon.
Viestinnän eettisten ohjeiden mukaan viestinnän ammattilainen tuo aktiivisesti ja ennakoivasti saataville sidosryhmille tarpeellisen tiedon sekä tuo selkeästi esiin työnantajansa tai toimeksiantajansa osuuden sitä koskevan viestin tai julkaisun sisältöön.
VENin kannanotoissa tulkitaan viestinnän eettisiä ohjeita yleisellä tasolla. Noin 5 000 viestinnän ammattilaista on järjestöjensä kautta sitoutunut VENin ylläpitämiin Viestinnän eettisiin ohjeisiin.
Lisätietoja:
Puheenjohtaja Henrik Rydenfelt p. 040 758 6531
Varapuheenjohtaja Janne Laukkanen p. 040 588 1925