1. Kysymys
Viestinnän eettiseltä neuvottelukunnalta on kysytty, miten organisaation tilaamalla tai tuottamalla tapahtuma-, kampanja- tai uutissivustolla pitäisi tuoda esille sisällön kustantajan rooli.
Viime aikoina ovat yleistyneet verkkosivustot, jotka toimivat irrallaan kustantajiensa muusta viestinnästä ja brändi-ilmeestä. Kyseessä voi esimerkiksi olla yksittäistä tapahtumaa tai kampanjaa varten perustettu sivusto tai pidempiaikainen sähköinen alusta tai portaali, jolla esimerkiksi uutissivuston tapaan julkaistaan tilaaja- tai tuottajaorganisaation kannalta oleellista sisältöä.
Sähköisten alustojen ohella samat toimintamallit voivat koskea myös painettua materiaalia, esimerkiksi journalistiseen tapaan toimitettua, painettua sisältöä. Näissä julkaisuissa ei aina tuoda esiin tilaajan tai tuottajan roolia julkaisun kustantajana.
Viestinnän eettiseltä neuvottelukunnalta on lisäksi kysytty, miten omissa mediasisällöissä olisi syytä tuoda esiin tietoja sisällöstä vastaavasta henkilöstä. Jopa ammattimaisesti laadittujen verkkosivustojen sisällöstä vastaavan henkilön nimi ja yhteystiedot on joissain tapauksissa jätetty sivustolle kokonaan merkitsemättä tai ne ovat yleisölle hankalasti löydettävissä.
Omien mediasisältöjen tuottamista eivät sellaisenaan koske journalistiset käytännöt tai ohjeet.
Miten julkaisuissa on tuotava esiin tuottajan tai tilaajan rooli? Miten sisällöstä vastaavan henkilön nimi ja yhteystiedot on esitettävä?
2. VEN:n kanta
2.1 Työn- tai toimeksiantajan ilmoittaminen mediasisällöissä
Viestinnän eettisten ohjeiden mukaan viestinnän ammattilainen tuo selkeästi esiin työnantajansa tai toimeksiantajansa osuuden sitä koskevan viestin tai julkaisun sisältöön. Viestinnän ammattilainen edistää kaikissa tilanteissa työnantajansa tai toimeksiantajansa luotettavuutta.
Hyvä viestintä perustuu avoimuuteen, läpinäkyvyyteen ja rehellisyyteen kaikista sidonnaisuuksista. Viestinnän ammattilainen tuo oma-aloitteisesti esiin myös eturistiriidat.
Työn- tai toimeksiantajan rooli tilaajana tai tuottajana on aina tuotava selkeästi esille, kun sen tuottamia tai tilaamia sisältöjä julkaistaan missä tahansa mediassa. Tilaaja tai tuottaja on merkittävä mediasisällön alkuun tai yhteyteen siten, että se tulee heti ja vaivatta yleisön tietoon. Pelkkä maininta useiden linkkien takana ei riitä.
Erillistä merkintää ei kuitenkaan tarvita roolin ollessa asiayhteyden vuoksi ilmeinen, esimerkiksi yrityksen omilla verkkosivuilla tai asiakaslehdessä julkaistaessa. Jollei asiayhteys ole julkaisun yleisölle ilmeinen, on merkitään syytä kiinnittää erityistä huomiota.
2.2 Verkkojulkaisun sisällöstä vastaavan henkilön nimi ja yhteystiedot
Viestinnän eettisten ohjeiden mukaan viestinnän ammattilainen tuo aktiivisesti ja ennakoivasti saataville sidosryhmille tarpeellisen tiedon.
Erilaisten verkkomedioiden ja portaalien sisällöstä vastaavien tuottajan tai toimittajan nimen julkaiseminen selkeästi mahdollistaa muun muassa sen, että yleisö voi tuoda sisällön mahdolliset virheet ja muun palautteen vastuullisten henkilöiden tietoon.
Viestinnän eettinen neuvottelukunta suosittelee, että verkkosivustojen sisällöstä vastaavan henkilön nimi ja yhteystiedot merkitään julkaisuun selkeästi niin, että tiedot ovat vaivatta yleisön saatavilla.